Kesä lähestyy – lähestyykö myös matkat?

Oletko jo miettinyt mahdollista kesäreissua autolla? Onko tavallisesti kesäsi kalenterissa omalla autolla reissu ulkomaille, tai yleensäkään mitä ajattelet tulevasta kesästä ja mahdollisesta reissusta ulkomaille? Joko olisi aika?
Monet lähtevät ulkomaille hakemaan tuliaisia, toiset ajavat esimerkiksi Latviaan hakemaan sitä nestemäistä nautintoainetta, mutta entäpäs nuuska, tai nikotiinipussit? Nuuskan tuominen Suomeen on mahdollista, mutta kannattaa tarkistaa voimassa olevat säädökset. Nuuskahan on toisaalla hyvä vaihtoehto tupakalle, kun se ei levitä sitä tupakalle tyypillistä passiivista tupakointia, eli tupakansavua, mutta nuuskaan ja nikotiinipusseihin ja niiden käyttöön liittyy eri maissa aina hieman erilaiset säädökset, jotka nuuskaajan kannattaa myös opetella. Suomessahan nuuskan käyttö on sallittua, mutta mistään Suomesta et periaatteessa sitä voi ostaa, paitsi verkkokaupoista.
Muutenkin reissatessa ulkomailla on syytä muistaa muutama perusasia:
- hoida matkavakuutus ajoissa kuntoon jo ennen lähtöä
- varmista että mukana on myös vähintään sen henkilökortti mutta ei se passikaan huono ole olla mukana
- myös todistukset kaikista reseptilääkkeistä on hyvä ottaa oikealla kielellä mukaan, suomenkielellä tuskin reissussa tekee mitään, eli vähintään se englanninkielinen versio on hyvä ottaa mukaan
- katso myös, että alkoholi yms tuotteet joita olet viemässä ja tuomassa eivät ylitä tullirajoituksia – niitäkin nimittäin on joidenkin maiden rajoilla varsin tarkkojakin, vaikka itse EU:ssa onkin vapaa tavaranliikkuminen
Koskaan nimittäin ei voi olla 100 % varma, mitä siellä reissussa tapahtuu ja on parempi valmistautua, kun lähteä soitellen sotaan.
Mitä sitten tapahtuu, jos tuot tai viet vääriä tuotteita toiseen maahan? Pahimmillaan on edessä linnareissu, mutta useimmiten tulee kysymykseen eri asteiset sakkomaksut, tai huomautukset. Tavallista on myös, että se ylimääräinen tuote saatetaan menettään tullille siinä maahantulohetkellä.

Maahantuontirajoitukset
Kannattaa myös huomioida, että eri maissa voi olla varsin erikoisiakin maahan tuontirajoituksia. Ne voivat liittyä rahaan, ne voivat myös liittyä syömisiin ja arvoesineisiin. Aina reissatessa ulkomailla on hyvä ohje, että ota selvää asioista ennen kuin ne tulevat vauhdilla päin naamaa!
Suomalaiset rajoitukset saattavat välillä tuntua naurettavilta ja suomalaiset saattavat ajatella että Suomen sisäinen byrokratia on hidasta ja vaivalloista, mutta tosiasia on, että monessa maassa asiat etenevät jopa suomalaistakin tyyliä hitaammin – joten ulkomailla ollessasi, älä stressaa pikku asioista. Varsinkin Espanjassa se manana saattaa tarkoittaa yhtä hyvin ensi viikkoa kuin sitä huomista päivää.
Rajoituksista saa selvän virallisilta, maiden ja turistitoimistojen sivuilta. Varsinkin nyt menneen vuoden tapahtumat koronan vuoksi ovat saaneet monet maat jopa laittamaan rajansa täysin kiinni turisteilta, ja ainoastaan työasioissa pääsee vierailemaan maassa. Eli jos olet sillä omalla autollasi lähdössä liikenteeseen, varaudu välillä jonottamaan pitkiäkin aikoja ja mahdollisesti käymään joka maassa erikseen testattavana.
Euroopan koronarokotuspassi
Tänä kesänä on kuitenkin Eurooppaan tulossa jonkinlainen yleiseurooppalainen koronarokotuspassi, jonka avulla voi liikkua maasta toiseen vapaammin kuin mitä se mahdollista juuri nyt. Eri Euroopan maat eivät nimittäin välttämättä hyväksi tämän kevään kansallisia rokotepasseja.
Heinäkuussa käyttöön tuleva EU:n koronatodistus koostuu kolmesta eri todistuksesta:
- todistus koronarokotuksesta
- todistus negatiivisesta koronatestituloksesta
- todistus sairastetusta koronavirustaudista
Kesä ja aurinko
Nyt on kesä jo alkamassa, ja vaikka et suunnittelisi varsinaista kesämatkaa, tulee kesällä kuitenkin tehtyä kaikenlaista. Toivottavasti sinäkin keksit jotain kivaa, rentouttavaa itsellesi, joka car baben kanssa tai ilman. Jos olet reissaamassa omalla autollasi, muista myös ottaa se ensiapupakkaus mukaan, ja tarkista autosi nesteet (öljyt)….. polttoainehan voikin olla sitten jo nykyään sähköä, joten siinä kannattaa sitten tsekata, että matkan varrella on oikeasti paikkoja, missä saa ladattua akuston aina seuraavaa etappia varten. Tai sitten ajatte vain pieniä pätkiä kerrallaan ja laitatte auton päiväksi lataukseen 🙂
