Autojen ja nettikasinoiden moottorit
Mikään tässä maailmassa ei kulje itsestään vaan kaikkea tarvitsee joko jollakin tavalla liikuttaa tai sitten johonkin asiaan on kehitetty jonkinlainen mekanismi tai moottori, jonka avulla sen liikkumista helpotetaan tai liikkuminen tehdään jollakin tapaa järkeväksi. Olisiko esimerkiksi autoista mitään hyötyä, jos sitä pitäisi työntää itse eteenpäin? Autoihin, kuten moniin muihinkin ajoneuvoihin ja laitteisiin, on kehitetty erilaisia moottoreita, jotka toimivat kyseisen vehkeen voimanlähteenä tai se pitää asian toiminnassa. Kun mietimme esimerkiksi monien rakastamia nettikasinoita sekä perinteisiä peliautomaatteja, on niitä monesti syytetty siitä, että jollakin on näppinsä pelissä pelaamisen lopputuloksen suhteen ja pelit olisivat jollain tapaa manipuloituja. Ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä tiedä sitä, että pelien lopputuloksen määrittää juuri eräänlainen moottori – satunnaislukugeneraattori – jonka tehtävänä on määrätä pelin lopputulos täysin satunnaisesti. Ja toisin kuin uudet autot, jotka kuuluu rekisteröidä Suomessa, ei nykypäivän nettikasinoilla tarvitse välttämättä enää rekisteröityä. Rekisteröityminen nähdään nykyään todella turhauttavana asiana, sillä pelaaminen haluttaisiin vain aloittaa mahdollisimman pian. Parhaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä ovatkin sellaisia, jossa pelaamisen pääsee aloittamaan pikimmiten ja pelaaminen on yhtä hauskaa kuin millä tahansa muullakin nettikasinolla.
Mikä tämä satunnaislukugeneraattori mahtaa olla?
Olipa kyseessä voitto tai häviö, satunnaislukugeneraattorin ansiosta voi olla varma, että mahdollisuus kumpaankin oli reilu. Oli pelissä sitten kyse rulettipöydän pyörittämisestä, pelikoneen rullien pyörimisestä tai nopan heittämisestä, kaikki se tapahtuu satunnaisesti, ilman, että kukaan tai mikään koittaisi jollakin tavalla manipuloida lopputulosta. Jokaisessa kolikkopelissä tai muussa vastaavassa on voitto riippuu täysin tuurista ja onnesta, sillä lopputuloksen määrittää Random Number Generator (RNG) eli satunnaislukugeneraattori.
Pelaajilla on yleensä erilaisia yleisiä uskomuksia ja ajatusvirheitä satunnaisuudesta ja oman osaamisen vaikuttamisesta lopputulokseen. Tällaiset uskomukset kuitenkin ruokkivat meitä pelaamaan lisää ja lisää. Monet ajattelevat, että esimerkiksi aiemmalla tuloksella tai arvonnalla olisi jotain vaikutusta uuteen lopputulokseen. Etenkin suomalaiset ovat todella taikauskoisia ja laskelmoivia pelaamisen suhteen.
Aiemmin slotit ja erilaiset pelit hyödynsivät mekaanisia toimintoja sattumanvaraisten numeroyhdistelmien luomista varten, mutta teknologian kehittymisen ansiosta, tämä satunnaisuuden luominen on nyt digitalisoitu tietokoneen sirulle. Ja tämä toiminto on nimenomaan se, mikä määrittää, mitkä symbolit esimerkiksi kolikkopeliä pelatessa ruutuun ilmestyvät.
Tätä satunnaisuutta myös tarkkaillaan ja seurataan aika ajoin kolmansien osapuolien toimista, jotta pelaaminen on varmasti kaikille tasapuolista ja reilua. Voitoille asetetaan laskennallisia todennäköisyyksiä ja siitä saadaan tämä kaikille tuttu palautusprosentti, joka yleensä on 90-98% luokkaa, mutta tämä perustuu miljooniin pelikertoihin. Oli edellinen voitto miten suuri vain, yksittäinen pelikierros on sattumankauppaa.
Miten RNG toimii?
Toisin kuin autot, joiden moottoria pystyy testailemaan ja usein haluttaisiinkin kokeilla, paljonko autosta oikeasti löytyy tehoa ja nopeutta, tämä sirulle asennettu mekanismi toimii kaikille samalla tavalla ja yhtä tehokkaasti, eikä sen toimintaan voi ulkopuoliset vaikuttaa. Miten se sitten tarkalleen ottaen toimii?
Tietokoneen siru vastaa satunnaislukugeneraattorin toimimisesta, joten sillä on myös vastuu siitä, että kiekoilla esiintyvät symbolit vastaavat numeroita. RNG siis valitsee sattumanvaraisesti numeroita, joiden arvo voi olla kaikkea nollan ja neljän miljardin väliltä. Nämä satunnaisesti valikoituvat arvot sitten muutetaan numeroiksi, jotka vastaavat kiekolla esiintyviä symboleita. RNG kokeilee monia sattumanvaraisia lukuja ennen kuin peli kykenee ilmaisemaan slottien symbolit numeroina. Juuri sen takia satunnaislukugeneraattorit ovatkin itsenäisiä ja toimivat siihen kytketystä pelistä erikseen.
Sattumanvaraisuuden prosessi alkaa aina “siemenluvulla”, jota hyödynnetään uuden sattumanvaraisen numeron luomisessa. RNG- ohjelmistot hyödyntävät monimutkaisia ja edistyksellisiä algoritmeja, joiden ansiosta sattumanvaraisuus on aina läsnä. Generaattori on päällä jopa silloinkin, kun kukaan ei edes pelaa. Mielenkiintoista näissä luvuissa on se, että ne ovat todella isoja. Usein generaattorin eri luvut ovat yli 200 000 numeroa sisältäviä lukuja ja mitään tuollaista ihmisaivoilla tuskin pystyisi tekemään.
Sattuman olemassaolo live- peleissä
Kortit, jotka RNG tuottaa, ilmestyvät pelipöydälle täysin sattumanvaraisesti eikä pelaajalla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa lopputulokseen. Sama toistuu kaikissa tietokoneen johtamissa peleissä, oli kyseessä ruletti, blackjack, pokeri tai mikä tahansa uhkapeli. Pelaajan taidolla ei myöskään ole merkitystä, sillä kortteja ei pysty laskemaan eikä korttien arvoja pysty päättelemään, koska live- kasinolla ei ole mahdollisuutta hyödyntää samanlaisia kikkoja kuin perinteisillä kivijalkakasinoilla.
Mitä hyvää on kasinoissa, jotka eivät vaadi rekisteröitymistä?
Alaa seuraavat ovatkin jo saattaneet törmätä uuteen ilmiöön kasinoiden maailmassa, joka on rekisteröitymisvapaa kasino eli pikakasino. Tällaisella sivustolla voi siis aloittaa pelaamisen ilman turhia kirjautumisprosessia tai tilin luomista. Tällaisten kasinoiden suosio on selvässä kasvussa ja siksi yhä useampi pelisivusto pyrkii tarjoamaan mahdollisuutta pelaamiseen ilman vaivaannuttavaa kirjautumisprosessia.
Mitä hyvää Pay N Play – kasinoissa sitten on? Rekisteröityminen on yleensä hyvin monimutkainen ja -vaiheinen, joten ilman sitä pelaamisen pääsee aloittamaan nopeasti ja helposti vain parilla klikkauksella. Osa on pohtinut myös niiden turvallisuutta, sillä monet pitävät juuri sitä monivaiheisen henkilöllisyyden vahvistamista luotettavana. Nämä pikakasinot ovat kuitenkin täysin luotettava valinta ja niissä hyödynnetään usein pankkitunnuksia tai mobiilivarmenteita pelaamisen aloittamiseksi. Yksi hyvä puoli on myös se, että kotiutusten tekeminen onnistuu todella nopeasti, joten voitot löytyvät omalta tililtä vain muutamien hetkien kuluttua. Koska pelaajalla ei tarvitse antaa sähköpostiaan tai puhelinnumeroaan, voi säästyä helposti spämmiviesteiltä ja turhanpäiväiseltä markkinointimateriaaleilta.
Heikkouksiakin näiltä löytyy muutamia valitettavasti. Jos pelaajalta ei ensinnäkään löydy esimerkiksi pankkitunnuksia, on pelaamisen aloittaminen vaikeaa. Myöskään tervetulobonuksia näiltä sivustoilta ei vielä juurikaan löydy, sillä muuten kasinot olisivat liian hyviä ollakseen totta. Niitä on kuitenkin alkanut pikkuhiljaa myös löytymään, joten ei hätää sen suhteen.